horoskooppikivet

Horoskooppikivet tietylle tähtimerkille

Kunkin kiven kuvauksessa on kerrottu tarkemmin siitä, minkä horoskooppimerkin onnenkivi tai voimakivi se on sekä kiven mahdollisista vaikutuksista.

Kaikki yksittäisen tähtimerkin kivet ja korut löydät helpoiten valitsemalle ylävalikosta ”Horoskooppimerkeittäin”.

Verkkokauppa Maagi.fi toimittaa horoskooppikivet kaikki horoskooppimerkit huomioon ottaen.

Valitse horoskooppikivi oman tähtimerkkisi mukaisesti!

  • Ametisti

    3.70
    Ametisti on yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä suojaus- ja voimakivistä. Sen uskotaan niin sanotusti imevän pahan pois ja myös puhdistavan ympäristöään. Sen käyttö on erityisen suositeltavaa paitsi kriisi- ja murrostilanteissa myös aktiivikäytössä kotia suojaamaan oven- tai ikkunanpieleen siroteltuna. Se on apuna myös silloin, kun haluamme kehittää henkisiä voimiamme sekä kasvattaa sisäistä rauhaamme. Huom. Jos asunnossa on pieniä lapsia, on varottava pienten kivien kulkeutumista lasten suuhun. Ametistilla on myös uskottu olevan painajaisia poistava vaikutus. Sen uskotaan helpottaneen jopa pitkittyneitä päänsärkyjä ja migreenikohtauksia. Muinaiset kreikkalaiset uskoivat ametistin suojaavan humalatilalta. Ametistit ovat kvartsimuunnoksia, jotka ovat väreiltään violetin eri sävyisiä. Ametisti on Vesimiehen, Kalan, Neitsyen ja Kauriin onnenkivi sekä Jousimiehen voimakivi. Koska kivet, kuten ametisti, ovat luonnontuote, saattaa samasta kivestä olla suuriakin värivaihteluja. Tästä syystä toimitettava kivi saattaa poiketa kuvassa olevasta.
  • Ruusukvartsia kutsutaan särkyneen sydämen parantajaksi. Se on ehdottoman rakkauden ja eritoten lasten voimakivi. Ruusukvartsit auttavat lasta onnistumisen kokemuksien täysivaltaiseen sisäistämiseen. Näin ollen ruusukvartsi kasvattaa lapsen itsetuntoa ja suojaa häntä. Ruusukvartsia käytetään pelkojen ja surujen hälventämiseen sekä anteeksiannon opetteluun. Ruusukvartsilla on herkkä värähtely, jonka vuoksi se on hyvä suojauskivi. Se auttaa säilyttämään sopua ja kutsuu luokseen rakastavia ihmissuhteita. Ruusukvartsia on käytetty apuna myös painonhallintaan ja ryppyjen vähentämiseen. Ruusukvartsi on väriltään vaaleanpunainen kvartsiryhmän kivi. Ruusukvartisi on Härän ja Vaa’an onnenkivi.
  • Fluoriitti

    4.70
    Fluoriitti on ametistin tavoin voimakas sisäisen kasvun ja tietoisuuden kivi. Se saattaa auttaa kohottamaan tietoisuutta sekä kannustaa eritoten kriisi- ja ratkaisutilanteissa. Siitä saattaa olla apua tilanteissa, joissa henkilöllä on vaikeuksia käsitellä menneitä tapahtumia tai kohdata ne. Se luo sillan tietoisen ja alitajuisen ajattelumme tai mielemme välille. Fluoriitti auttaa käsittelemään asioita ja tunteita rauhassa ja auttaa parantamaan vanhoja haavoja. Sitä käytetäänkin yleisesti rauhoittumisen apuvälineenä. Tästä syystä se on myös sopiva kumppani tilanteisiin, joissa tarvitaan keskittymiskykyä. Fluoriitit ovat kidemäisiä mineraaleja, joita esiintyy useissa eri väreissä. Fluoriitti on Kalan ja Kauriin onnenkivi ja Kaksosen voimakivi. Koska kivet, kuten fluoriitti, ovat luonnontuote, saattaa samasta kivestä olla suuriakin värivaihteluja. Tästä syystä toimitettava kivi saattaa poiketa kuvassa olevasta.  
  • Unakiitti

    3.25
    Unakiittia voisi kutsua sisäisen voiman kiveksi sen itsetuntemusta kohottavan värähtelyn ansioista. Unakiitti auttaa näkemään jokaisessa pilvessä hopeareunuksen, joten sen avustuksella henkilö voi kääntää vaikeudet voitoksi. Unakiitin sanotaan myös luovan kommunikaation sillan ihmisen ja luonnonhenkien välille. Se myös vahvistaa intuitiota. Unakiitti on erityisen hyvä kivi käytettäväksi raskauden aikana ja mm. synnytyspelon lievittämiseen. Unakiitit ovat punavihreitä graniitteja. Unakiitti on Skorpionin onnenkivi sekä Härän ja Neitsyen voimakivi.
  • Akaatti

    2.20
    Akaatti on toukokuun kuukaudenkivi. Se on astrologiassa Vaaka-horoskooppimerkin voimakivi. Ennen vanhaan akaatin uskottiin takaavan runsaat sadot, parantavan unettomuudesta ja karkottavan ihosairauksia. Kiviterapian mukaan akaatti erottaa totuuden, hyväksyy olosuhteet ja on tunteiden parantaja, joka tasapainottaa fyysistä ja henkistä energiaa. Akaatti saattaa antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta. Akaatti on tuliperäinen kivilaji. Koska kivet, kuten akaatti, ovat luonnontuote, saattaa samasta kivestä olla suuriakin värivaihteluja. Tästä syystä toimitettava kivi saattaa poiketa kuvassa olevasta.
  • Karneoli

    2.10
    Karneoli on päättäväisyyden ja itsevarmuuden kivi. Uskomuksellisesti se lisää elinvoimaa ja rohkeutta. Punaiset karneolit toimivat mielen ja sisäisen voiman herättäjinä. Kiviterapiassa karneolilla on hoidettu mm. seksuaalista haluttomuutta ja hedelmättömyyttä sekä reumatismin oireita. Karneoli on kalsedonin muunnos, joka kuuluu kvartsiryhmään. Väritykseltään karneolit ovat punaisia, ruskeita, vaaleanpunertavia tai oransseja. Karneoli on Oinaan ja Ravun onnenkivi. Se voi olla minkä tahansa tähtimerkin oma voimakivi. Koska kivet, kuten karneoli, ovat luonnontuote, saattaa samasta kivestä olla suuriakin värivaihteluja. Tästä syystä toimitettava kivi saattaa poiketa kuvassa olevasta.
  • Malakiitti

    6.20
    Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka avaa energiatukoksia, auttaa suodattamaan energiatukoksia ja avaa oven parantumiseen tasapainon löytymisen kautta. Se lisää ymmärrystä omaan itseemme ja tasapainottaa tunne-elämää. Malakiittia kutsutaan myös muutoksen kiveksi. Se on kehon ja mielen lempeä hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Malakiitit maadoittavat henkistä energiaa ja ovat yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä. Malakiittien uskotaan myös suodattavan saasteita niin kehosta kuin ympäristöstäkin. Malakiittia on käytetty apuna hengitys- ja univaikeuksissa sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä. Malakiitti on kuparimalmin vihertävä muunnos. Malakiitti on Skorpionin ja Kauriin onnenkivi.
  • Vuorikide

    5.70
    Vuorikiteen ajatellaan kiviterapiassa olevan voimakkain ja monipuolisin kaikista kivistä. Vuorikidettä kutsutaan mestariparantajaksi ja kanavointikiveksi, koska se kuljettaa energiaa lävitseen nopeasti. Se synnyttää kantajassaan mm. iloisuutta, josta syystä se on yksi parhaista mielialan kohottajista. Vuorikide on Leijonan horoskooppikivi ja Jousimiehen voimakivi.
  • Hematiitti

    3.20
    Hematiitti, kenties tunnetummin verikivi, on yksi käytetyimmistä maadoittajista. Se on omiaan ihmisille, jotka ovat taipuvaisia haihatteluun ja omissa maailmoissa elämiseen. Hematiitti saattaa edistää rentoutumista. Se onkin kiitetty kivi unensaannin apuvälineenä. Hematiitti voi olla avuksi myös alakuloisille henkilöille. On kuitenkin syytä mainita, ettei kiviterapia korvaa lääketieteellistä hoitoa. Hematiitti tukee maalaisjärkeä, joten se saattaa vähentää haihattelua. Se saattaa auttaa meitä parantamaan ihmissuhteitamme ja pitämään jalat maassa sekä elämään tässä hetkessä. Uskomuksellisesti siitä on apua reumakivuissa. Hematiitti saattaa myös toimia muistin parantajana. Hematiitit ovat rautamineraaleja ja väreiltään ne ovat mustia tai mustanpunaisia. Hematiitti on Vesimiehen, Kalan, Oinaan ja Vaa’an onnenkivi. Koska kivet, kuten hematiitti, ovat luonnontuotteita, saattaa samasta kivestä olla suuriakin värivaihteluja. Tästä syystä toimitettava kivi saattaa poiketa kuvassa olevasta.
  • Lapis latsuli tunnetaan henkisyydessä intuitiivisena, värähtelyä kohottavana kivenä. Sitä suositellaan henkilöille, joiden kolmas silmä on avoinna tai avautumassa. Lapislatsuli on myös voimakas unitulkkien ja -matkaajien kivi. Kerrotaan, että lapis latsulin avulla voi saavuttaa jopa jonkinasteisen valaistumisen ja päästä uusille tietoisuuden tasoille. Se on meditoijan oma kivi. Lapis latsulilla on entisaikoina mm. yritetty hoitaa henkilöitä, joilla on migreenitaipumusta. Huom. Terapeuttiset kivet on tarkoitettu itsehoitoon, eivätkä ne korvaa lääketieteellistä hoitoa. Lapis latsuli on Härän, Vaa’an, Jousimiehen ja Vesimiehen horoskooppikivi.
  • Lumihiutaleobsidiaani on puhtauden kivi. Sillä voimme puhdistaa mielestämme ja sisimmästämme ne asiat, joista itse pidämme kiinni onnellisuutemme esteenä. Se auttaa löytämään vastauksen kysymykseen, kuka minä oikeasti olen, ja sitä kautta voimme saavuttaa tasapainon. Lumihiutaleobsidiaanit auttavat tunnistamaan stressaavat ajatusmallit ja vapautumaan niistä. Ne auttavat näkemään valoa pimeydessä. Lumihiutaleobsidiaania on hyvä käyttää eritoten silloin, kun kokee itsensä yksinäiseksi tai eristetyksi. Lumihiutaleobsidiaanien väritys vaihtelee tummasta aivan mustaan erilaisin vaalein laikuin. Lumihiutaleobsidiaani on Neitsyen kivi.
  • Turmaliini

    5.20
    Turmaliini on positiivisuuden kivi, joka myös maadoittaa. Turmaliinia käytetään myös auran puhdistukseen sekä chakrojen avaamiseen. Turmaliini on oivallinen apuväline raskaisiin ja haasteellisiin elämäntilanteisiin, koska se puhdistaa kehoa ja mieltä raskaista ajatuksista ja energioista. Se auttaa kantajaansa ymmärtämään itseään ja kanssaihmisiään. Turmaliini auttaa rakentavaan kanssakäymiseen.
Go to Top