Leijona

  • Tilapäisesti loppu

    Rubiini

    19.95
    Rubiini on intohimon ja elämän kivi. Se on erityisherkkien persoonien suojeluskivi. Rubiini rohkaisee syleilemään elämää sen kaikessa voimassaan. Rubiinin uskotaan parantavan ja kohottavan henkistä tasapainoa. Sillä voidaan tasapainottaa myös fyysisiä kiertoja, kuten kuukautiskiertoa, sekä elvyttää verenkiertoa. Rubiinia on hyvä kantaa sydämen päällä, sormuksena tai nilkkakoruna. Muinaiset burmalaiset ovat laittaneet vallalle uskomuksen, jonka mukaan juuri rubiini suojelee onnettomuuksilta ja sairauksilta. Rubiini on Oinaan ja Leijonan onnenkivi.
  • Rutiilikvartsi on kielteisyyden karkoittaja. Se on myös hyvä auran puhdistaja. Rutiilikvartsi on erittäin suosittu ja tehokas apuväline terapeutin roolissa työskenteleville sen energiakenttiä tukevan värähtelyn ansiosta. Rutiilikvartsit auttamaan meitä kohtaamaan elämän vastoinkäymiset lahjoina ja ymmärtämään niiden tarkoituksen kasvattajina. Rutiilikvartsien vahvin ominaisuus onkin valaiseminen ja ohjaaminen kohti henkistä kasvua. Ne auttavat meitä myös kohtaamaan tukahdutettuja ajatuksia ja tunteita ja vapautumaan niistä. Rutiilikvartsit ovat savunvärisiä, valkoisia tai jopa värittömiä kvartsikiteitä mustilla tai ruskeanpunertavilla juovilla. Rutiilikvartsi on Leijonan kivi.
  • Jaspis

    4.98
    Jaspis on positiivisuuden kivi. Sitä kutsutaan myös "hoivaavaksi kiveksi". Jaspis auttaa meitä saavittamaan eheyttä, tyyneyttä ja mielenrauhaa. Se tasapainottaa yin/yang-energioita. Jaspiksen pehmeä, lohduttava värähtely auttaa meitä kohtaamaan itsemme rehellisesti kaikkine heikkouksinemme ja tuo meille sitä, mitä tarvitsemme. Jaspista käytetään apuna päämäärättömyyteen ja organisointikyvyttömyyteen. Jaspikset suodattavat negatiivisia energioita. Ne auttavat toipumaan pidempiaikaisista sairauksista ja hoitavat maksaa ja sappea. Tästä syystä sen on sanottu olevan hyvä apuväline mm. refluksin ja närästyksen hoitoon. Jaspis on Leijonan kivi ja Kauriin voimakivi. Koska kivet ovat luonnontuote, saattaa samasta kivestä olla suuriakin värivaihteluja. Tästä syystä toimitettava kivi saattaa poiketa kuvassa olevasta.
  • Granaatti

    10.00
    Granaatti kiveä voisi kuvata itsehillinnän kiveksi. Henkilö, jonka on vaikea olla uskollinen parisuhteessaan ja kärsii itse tästä ominaisuudestaan, saattaa saada avun juuri tästä kivestä. Ametistin tavoin myös granaattia voi käyttää karkoittamaan painajaisia . Punaisella granaatilla on erityislahja meille ihmisille. Se auttaa meitä käsittelemään itseämme kohtaan kokemaamme raivoa ja katkeruutta. Voisipa granaattia siis kuvailla myös anteeksiannon kiveksi. Se myös vahvistaa tunteita, fyysistä hyvinvointia ja seksualisuutta. Granaattia on suositeltavaa kantaa esim kaulakoruna sydämen päällä. Se parantaa verenpainetta sekä on avuksi reumaattisiin kipuihin ja niveltulehduksiin. Granaatti on kaksoissilikaatteihin kuuluva kiteinen jalokivi, jota on ilmenee useissa eri väreissä. Granaatti on Vesimiehen, Leijonan, Neitsyen ja Kauriin onnenkivi. Sekä kiviterapiassa yleisesti käytetty voimakivi.
  • Tilapäisesti loppu

    Vuorikide

    7.95
    Vuorikiteen ajatellaan kiviterapiassa olevan voimakkain ja monipuolisin kaikista kivistä. Vuorikidettä kutsutaan "Mestariparantajaksi", koska se kuljettaa energiaa lävitseen nopeasti. Se synnyttää kantajassaan mm. iloisuutta, josta syystä se on yksi parhaista mielialan kohottajista. Vuorikide on Leijonan horoskooppikivi ja Jousimiehen voimakivi.
  • Tilapäisesti loppu
    Labradoriitti on nimetty Velhon kiveksi sen suojelevan ja mystisen voimansa vuoksi. Labradoriitti on mielen rauhoittaja ja "ideoinnin kivi". Labradoriitin värähtely auttaa meitä kulkemaan meille viitoitettua tietä ja luomaan keskusteluyhteyden kohtalomme kanssa. Labradoriittia voikin käyttää tien viitoittajana tilanteissa, joissa etsimme omaa paikkaamme maailmankaikkeudessa. Labradoriitit ovat loistava hoitoapu hormoonihäiriöihin ja mm. silmä- ja muistisairauksiin. Ne lieventävät stressiä ja voimistavat kestävyyttä. Labradoriitit ovat mustaa tai harmaata magmakivien plagioklaasimaasälpää. Labradoriitti on Leijonan, Skorpionin ja Jousimiehen onnenkivi.
  • Tilapäisesti loppu
    Leijona-horoskooppiriipus on hopeaa, se on valmistettu Suomessa käsityönä ja sopii hyvin sekä miehelle että naiselle.
  • Leijona-horoskooppiriipus on hopeaa, siinä on tyylikäs timanttileikkaus ja se sopii hyvin sekä miehelle että naiselle.