Härkä

Tuotteet horoskooppimerkille Härkä

  • Unakiitti

    3.05
    Unakiittia voisi kutsua "sisäisen voiman kiveksi" sen itsetuntemusta kohottavan värähtelyn ansioista. Unakiitti auttaa näkemään jokaisessa pilvessä hopeareunuksen, joten sen avustuksella henkilö voi kääntää vaikeudet voitoksi. Unakiitin sanotaan myös luovan kommunikaation sillan ihmisen ja luonnonhenkien välille. Se myös vahvistaa intuitiota. Unakiitti on erityisen hyvä kivi käytettäväksi raskauden aikana ja mm. synnytyspelon lievittämiseen. Unakiitit ovat punavihreitä graniitteja. Unakiitti on Skorpionin onnenkivi, sekä Härän ja Neitsyen voimakivi.
  • Ruusukvartsia kutsutaan "särkyneen sydämen parantajaksi." Se on ehdottoman rakkauden ja eritoten lasten voimakivi. Ruusukvartsit auttavat lasta onnistumisen kokemuksien täysivaltaiseen sisäistämiseen ja näin ollen kasvattaa lapsen itsetuntoa ja suojaa häntä. Ruusukvartisia käytetään myös pelkojen ja surujen hälventämiseen ja anteeksiannon opetteluun. Ruusukvartsilla on erittäin herkkä värähtely, jonka vuoksi se on hyvä kodin suojauskivi. Se auttaa säilyttämään sopua ja kutsuu luokseen rakastavia ihmissuhteita. Ruusukvartsia on käytetty myös apuna painonhallintaan ja ryppyjen vähentämiseen. Ruusukvartsi on väriltään vaaleanpunainen kvartsiryhmän kivi. Ruusukvartisi on Härän ja Vaa'an onnenkivi.
  • Turmaliini

    8.00
    Turmaliini on positiivisuuden kivi. Turmaliinia käytetään myös auran puhdistukseen, sekä chakrayhteyden avaamiseen. Turmaliini on oivallinen apuväline raskaisiin ja haasteellisiin elämäntilanteisiin, koska se puhdistaa kehoa ja mieltä raskaista ajatuksista ja energioista. Se auttaa kantajaansa ymmärtämään itseään ja kanssaihmisiään.
  • Tilapäisesti loppu

    Smaragdi

    11.95
    Smaragdi, kivi unelmoijalle ja "ennustajan kivi". Smaragdi on erittäin voimallinen oikeuden ja totuuden puolustaja ja esiintuoja. Se on hyvä tilanteisiin, jossa vaaditaan erityistä tarkkaavaisuutta ja erottelukykyä. Se auttaa ilmaisemaan totuutta suorin, selkein sanoin. Smaragdilla on myös ennaltanäkemisen värähtely. Smaragdia voi käyttää myös kodin ja henkilön suojaamiseen, koska sen uskotaan suojaavan juonittelulta ja lumouksilta. Se rauhoittaa tunteita ja takaa psyykkisen ja fyysisen tasapainon kantajalleen. Smaragdin on hyvä kuitenkin antaa välillä "levätä" kielteisten tunteiden välttämiseksi. Smaragdeja voidaan käyttää diabeteksen ja reuman oireiden helpottamiseen. Smaragdit loistavat vihreän eri sävyissä ja kuuluu beryllien ryhmään. Smaragdi on Oinaan, Härän ja Kaksosen onnenkivi, Ravuun voimakivi, sekä Kuun pleneettakivi. Myytävän kiven koko voi hieman vaihdella. Ilmoitettu koko on keskiarvo.
  • Punainen jaspis on ongelmien havaitsemisen kivi. Sitä on hyvä käyttää erityisesi elämäntilanteissa, jossa kaikki ei vaikuta olevan ihan sitä, miltä näyttää. Punainen jaspis auttaa havaitsemaan ongelmat niiden alkuvaiheessa ja auttaa niiden käsittelemisessä. Punainen jaspis on yksi maadoittajakivistä. Se tasapainottaa aggressioita ja dynaamisia energioita. Se auttaa meitä tunnistamaan ja pitämään kiinni omista rajoistamme. Punaisella jaspiksella on erittäin suojaava voima ja sitä voi suositella erityisesti naisille. Jaspikset ovat tiiviin kvartsin epäpuhtaita, laikukkaita muunnoksia. Punainen jaspis on yksi Härän voimakivistä.
  • Ale!

    Lapis latsuli

    12.95 9.95
    Lapis latsuli tunnetaan erittäin intuitiivisena, korkean värähtelyn kivenä. Sitä suositellaan henkilöille, joiden kolmas silmä on avoinna tai avautumassa. Lapis latsuli on myös erittäin voimakas unitulkkien ja -matkaajien kivi. Lapis latsulin avulla on mahdollista saavuttaa valaistuminen ja päästä seuraaville tietoisuuden tasoille, joten se on erittäin hyvä kivi meditoijille. Lapis latsulilla voidaan hoitaa mm. henkilöitä, joilla on migreenitaipumusta tai luukatoa. Sillä voi myös tasapainoittaa kilpirauhasta. Lapis latsuli on Härän, Vaa'an, Jousimiehen ja Vesimiehen horoskooppikivi.